Pyörällä Berliinissä

my Amsterdam

Olen pyöräillyt paljon. Osittain siitä syystä, että se on joskus nopeampaa kuin ratikalla kulkeminen, osittain siitä syystä, että voin uskotella itselleni harrastavani edes jonkinlaista liikuntaa. Miten aina voi olla niin, että alkusyksystä päätän lujasti harrastaa enemmän liikuntaa kuin edellisenä syksynä ja aina marraskuussa huomaan, että liikuntani on vähentynyt noin yhteen kertaan viikossa. Ja sama toistuu joka vuosi. Ja joka vuosi seuraan kateellisena niitä ikiliikkujia, jotka jaksavat liikkua myös marraskuussa. Miten te oikein teette sen?!

Ernst Thälmannin puisto

No niin, asiaan. Olen siis pyöräillyt paljon. Kaupungin kokee aivan toisella tavalla kuin metron kyydissä istuen. Myös eri paikkojen suhteet toisiinsa, välimatkat sekä koko kaupungin valtavuuden tajuaa pyörän selässä istuessa. Tyyliin: "oho, en jaksanutkaan polkea sinne" tai "tämä olikin näin lähellä, ennen käytin matkaan puoli tuntia ja vaihdoin ratikkaa neljä kertaa".

Hauska kirpputori jossain päin Prenzlauer Bergiä

Pyörätiet ovat melko hyviä, mutta kulkevat usein autotien vieressä, mikä aiheuttaa epämiellyttäviä läheltä piti -kohtaamisia autojen kanssa. Onneksi pyörälläni ei pääse kovin lujaa ja pyrin muutenkin ajamaan varovasti ja liikennesääntöjä noudattaen. Olen toisin huomannut, että monet pyöräilijät ovat paljon vaarallisempia kuin autoilijat. Ehkä pyöräilijät ajattelevat, että törmäys ei haittaa niin paljoa, koska siihen ei todennäköisesti kuole. Toivon säätilan säilyvän kohtuullisen kuivana, jotta voin jatkossakin "harrastaa liikuntaa".

Kuvat ovat pyöräretkeltä, joka suuntautui Prenzlauer Bergiin ja Pankowiin.

maksalaatikkoa!

Kävin lauantaina suomalaisilla joulumarkkinoilla, jotka ovat yksi monista Berliinissä järjestettävistä joulumarkkinoista. Tarjolla oli kaikkea lakkahillosta villasukkiin ja tuotteet olivat aivan hävyttömän kalliita! Ostin kuitenkin ruisleipää ja joulusuklaata Irenelle.

Olen alkanut kaivata kummallisia ruokia, joita en taatusti kaipaisi Suomessa. Kuten maksalaatikkoa. Suomessa ostan Saarioisten maksalaatikon vain silloin kun on kamala nälkä, eikä kotona ole mitään syötävää. Toinen asia, jota kaipaan on tietysti ruisleipä. Suomessa syön ruisleipää usein, mutta se ei missään tapauksessa ole suosikkileipäni. Nyt kuitenkin kaipaan enemmän ruisleipää kuin kaurapuikuloita tai hiivaleipää (jotka ovat siis suosikkileipiäni). Outoa. Ja joulumarkkinoiden jälkeen aloin kaivata sinappia, koska näin sitä markkinoilla!

Yleisesti olen kuitenkin tyytyväinen Berliinin ruokatarjontaan. Lähikauppanani on nyt kaksi biomarkettia sekä Lidl. Bioruoka on täällä laadukasta, maukasta ja ennen kaikkea edullista, joten ostan sitä usein. Hankin jopa kanta-asiakaskortin toiseen biokauppaan. En tosin ole varma, onko siitä mitään hyötyä... Viime viikolla rohkaistuin myös ostamaan biokosmetiikkaa ripsivärin muodossa ja olen tuotteeseen erittäin tyytyväinen.

Pyörimistä

Tänään aamulla sain pyöräkorjaamosta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin pyöräni olevan kunnossa. Olin jo muutenkin myöhässä koulusta, joten ajattelin, että pieni lisämyöhästyminen ei haittaa mitään ja menin heti noutamaan pyörä(ni). Pyörä ei ole siis minun, vaan Irenen (tai Irenen kaverin?), mutta saan käyttää sitä. Takarengas oli siis rikki, joten vein sen huoltoon. Ostin pyörään myös etu- ja takavalon sekä korin ja uuden kellon. Lähdin samantien pyöräilemään yliopistolle ja uskalsin jopa viedä pyörän metroon.

Yliopistolla pyöriteltiin kirjastoprojektia, joka on aivan uskomattoman hankala. Kuinka vaikeaa on tehdä rakennussuunnittelua neljän hengen ryhmätyönä! Jokaisella on tuhat ideaa ja aina on jokin asia, mistä ollaan eri mieltä. Tosin tänään projekti lähti vihdoinkin pyörimään, sillä löysimme viimein konseptin, joka miellyttää kaikkia. Huomenna meillä on iltapäivällä ohjausaika, jolloin voimme pyöritellä sunnitelmia assareiden kanssa.

Alkuviikosta Berliiniin tuli yllätysvieraita Suomesta ja eilen illalla pyörittiin Hackescher Marktilla. Käytiin Cafe Cinemassa maistelemassa apfelbieriä, joka on siis olutta ja omenamehua. Nam. Eksyin ensimmäistä kertaa Cafe Cinemaan vahingossa, kun Janin kanssa pyörimme haeskelemassa mukavaa pubia. Huomenna haluaisin käydä pyörähtämässä Erasmusbileissä Kino Internationalissa tai jollain muulla klubilla. Toivottavasti pojat jaksavat lähteä mukaan, kun he ovat ilmeisesti pyörineet joka yö jossain.

Ehkä kuitenkin pyörähdän tästä jo nukkumaan, että jaksan huomenna pyöriä. Eikä pitäis kirjottaa blogia, jos ei oo oikeesti mitään asiaa! Tätäkin tekstiä pyörittelin tässä tunnin, enkä saanut aikaiseksi kuin muka-hauskan sanaleikin pyörimisestä. Voisin pyörtyä.

bella Italia

Olin muutaman päivän Venetsiassa exculla, joka liittyi erääseen taidekurssiin. Matka oli mukava ja Venetsia oli kaunis, mutta kallis kaupunki.

Italialaiseen järjestelmällisyyteen ja asioiden huolelliseen hoitamiseen pääsimme tutustumaan heti ensimmäisinä päivinä, kun hotellista varatut 13 nukkumapaikkaa paljastuivat kymmeneksi nukkumapaikaksi ja samasta hotellista varatut 13 polkupyörää olivat muuttuneet neljäksi polkupyöräksi. Asiat saatiin kuitenkin jotenkin järjestymään. Onneksi ryhmässämme oli kielitaitoisia ihmisiä, sillä hotellin henkilökunta puhui sujuvasti italiaa, ranskaa ja venäjää, mutta ei yhtään englantia tai saksaa.

Taidekurssimme teema keskittyi Lidon saarelle, jossa järjestetään vuosittain kuuluisat elokuvafestivaalit. Muun osan vuodesta, jolloin turistit ja festivaalit eivät pyöri saarella, paikka on melko hiljainen ja autio ja monet rakennukset ja hotellit ovat suljettuina talvikauden. Olimme kiinnostuneita juuri tästä talvikaudesta ja mitä tapahtuu silloin, kun saarella ei ole ketään. Pääsimme opastetulle kierrokselle Palazzo del Cinemaan ja Casinolle, johon festivaalien aikaan on pääsy vain kutsuvierailla ja joka on talvikauden suljettuna. Rakennukset olivat hienoja ja ylellisiä, mutta hyvin ali-käytettyjä, sillä talviaikaan siellä järjestetään vain joitakin satunnaisia konferesseja. Vierailimme myös Grand Hotel Excelsiorissa, joka majoittaa pääasiassa rikkaita ja kuuluisia ja joka on Cineman ja Casinon tapaan auki vain kesällä.


Kävimme myös käytöstä poistetulla sairaala-alueella (Ospedale al Mare), joka oli kuin kaupunki kaupungissa teattereineen ja kirkkoineen. Sairaala-alueella majailee nykyään kodittomia ihmisiä ja oppaanamme olleet kaksi paikallista naista olivat kauhuissaan alueelle menemisestä. He olivat pyytäneet lisävahvistuksesi mukaan kaksi poliisia, sillä alueella majailevat kodittomat saattavat ilmeisesti olla vaarallisia. Emme nähneet ketään, mutta monissa rakennuksissa oli oleskelun merkkejä. Pieni osa alueesta on edelleen sairaalakäytössä ja "pääkadulla" kulki paljon autoja ja ambulansseja.

Ilmeisesti olen myös jonkin verran kotiutunut Berliiniin, sillä eilen matkalta palatessani koin palaavani kotiin. Aiemmin matkoilta palatessani olen vain yksinkertaisesti vaihtanut kaupunkia, eikä kotiinpaluun fiilistä ole tullut. Tänään kotoisaa oloa vahvisti se, kun aamulla yliopistolla lähtiessäni kampaajani moikkasi minua kadulla. (Uskaltauduin tosiaan viime viikon perjantaina vihdoinkin käymään kampaajalla.) Odotan kaikesta huolimatta jo joulua ja Suomeen palaamista.