Viimeinen blogimerkintä...

...tälle vuodelle. Syksy on ollut pelottava, jännittävä, hauska, erikoinen, yllätyksellinen ja välillä yksinäinen. Jos joku olisi kertonut kuinka vaikeaa on olla yksin oudossa kaupungissa, jossa kukaan ei puhu samaa kieltä eikä ymmärrä tai välitä, en olisi ikinä lähtenyt vaihtoon. No, onneksi kukaan ei kertonut. Koska onhan täällä ollut myös hauskaa! Tällä viikolla olen viettänyt jo puoliksi joululomaa nukkumalla pitkään, löhöilemällä kotona ja askartelemalla joulukortteja. Huomenna ostan vielä viimeiset tuliaiset/joululahjat ja maanantaina matkustan kotiin!

Opiskelut tänä syksynä eivät ehkä menneet ihan niinkuin piti. Professori ei pitänyt ollenkaan kirjastoprojektistamme (siis ei yhtään mistään asiasta koko projektissa) ja nyt on jo liian myöhäistä muuttaa kaikkea, joten epäilen, että loppukritiikki ei mene kuitenkaan kovin hyvin. Turha siis stressata, kun lopputuloksen osaa jo arvata. Taideprojekti sujuu huomattavasti paremmin, mutta palautus on jo tammikuun puolivälissä, eli kiire tulee.

Parasta on kuitenkin paluu Suomeen! Joulusuunnitelmiini kuuluu pitää taukoa blogista, facebookista, skypestä, sähköpostista, tietokoneesta, puhelimesta ja kamerasta. Aion syödä paljon maksalaatikkoa ja puolukkahilloa, nukkua, tehdä lumiukon, katsoa ei-dupattuja tv-ohjelmia, tavata ystäviä sekä halata Mörrin lyttyyn. Ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu (toivottavasti) monien vierailijoiden viihdyttäminen Berliinissä, sekä matkoja muihin Saksan kaupunkeihin.

Rauhallista joulua!

Lisää joulumarkkinoita

Tässä vielä kuvia Gendarmenmarktin joulutorilta, jossa kävin tiistaina sateesta huolimatta. Joulutori oli tähän mennessä kaunein ja euron sisäänpääsymaksu kannatti maksaa! Torilla ei ollut tungosta, mutta kuitenkin yllättävän paljon ihmisiä. Osa kojuista oli katoksen alla sisätilassa, joten sade ei juurikaan haitannut.

Suklaakuorrutettuja mansikoita, nam!

Tää oli ilmeisesti joku itävaltalainen herkku..

Paikalla oli myös live musiikkia

Joulumarkkinoista

Berliinissä ei voi välttyä joulumarkkinoilta, ja miksi pitäisikään? Olen käynyt kiertelemässä markkinoilla aina kun olen ehtinyt ja jaksanut. Parasta markkinoilla on ehdottomasti ruoka ja juoma! Berliinissä osataan kyllä herkutella joulunaikaan. Muutamia joululahjoja/tuliaisia on myös tarttunut mukaan. Ensi viikolla olisi vielä tarkoitus käydä ainakin Schloss Charlottenburgin joulumarkkinoilla sekä ensi viikonloppuna handmade supermarketin joulutorilla, joka on tässä melko lähellä.
Tässä kuvia Prenzlauer Bergin joulumarkkinoilta, josta palasin juuri kotiin.

Pieniä asioita ja joulunodotusta

Pileet työhuoneella

Taidenäyttely Hamburger Bahnhofilla

Täällä joulukuun alku etenee samanlaisissa tunnelmissa kuin Suomessa joka vuosi. Pitkiä päiviä yliopiston kylmässä työhuoneessa, pieniä pippaloita pitkien päivien jälkeen, pieniä ja pitkiä lounastaukoja, pieniä tapahtumia ja pitkää joulunodotusta. Ei oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista, mutta silti monia asioita, joista jää hauskoja muistoja. Tänään pesulassa istuessani mietin onko tästä vaihtovuodesta ollut jotain hyötyä? Olenko oppinut jotain tähän mennessä? Berliinistä olen oppinut, että se on iso ja moniulotteinen. Aina on jotain uutta löydettävää ja koettavaa. Enää en edes halua löytää kaikkia asioita, sillä haluan palata tänne joskus myöhemminkin löytämään uusia asioita. Ihmisistä olen oppinut, että olemme aika samanlaisia, riippumatta maasta tai kulttuurista. Ja elämästä olen oppinut, että ei ole väliä missä on, vaan kenen kanssa.

Pyörällä Berliinissä

my Amsterdam

Olen pyöräillyt paljon. Osittain siitä syystä, että se on joskus nopeampaa kuin ratikalla kulkeminen, osittain siitä syystä, että voin uskotella itselleni harrastavani edes jonkinlaista liikuntaa. Miten aina voi olla niin, että alkusyksystä päätän lujasti harrastaa enemmän liikuntaa kuin edellisenä syksynä ja aina marraskuussa huomaan, että liikuntani on vähentynyt noin yhteen kertaan viikossa. Ja sama toistuu joka vuosi. Ja joka vuosi seuraan kateellisena niitä ikiliikkujia, jotka jaksavat liikkua myös marraskuussa. Miten te oikein teette sen?!

Ernst Thälmannin puisto

No niin, asiaan. Olen siis pyöräillyt paljon. Kaupungin kokee aivan toisella tavalla kuin metron kyydissä istuen. Myös eri paikkojen suhteet toisiinsa, välimatkat sekä koko kaupungin valtavuuden tajuaa pyörän selässä istuessa. Tyyliin: "oho, en jaksanutkaan polkea sinne" tai "tämä olikin näin lähellä, ennen käytin matkaan puoli tuntia ja vaihdoin ratikkaa neljä kertaa".

Hauska kirpputori jossain päin Prenzlauer Bergiä

Pyörätiet ovat melko hyviä, mutta kulkevat usein autotien vieressä, mikä aiheuttaa epämiellyttäviä läheltä piti -kohtaamisia autojen kanssa. Onneksi pyörälläni ei pääse kovin lujaa ja pyrin muutenkin ajamaan varovasti ja liikennesääntöjä noudattaen. Olen toisin huomannut, että monet pyöräilijät ovat paljon vaarallisempia kuin autoilijat. Ehkä pyöräilijät ajattelevat, että törmäys ei haittaa niin paljoa, koska siihen ei todennäköisesti kuole. Toivon säätilan säilyvän kohtuullisen kuivana, jotta voin jatkossakin "harrastaa liikuntaa".

Kuvat ovat pyöräretkeltä, joka suuntautui Prenzlauer Bergiin ja Pankowiin.

maksalaatikkoa!

Kävin lauantaina suomalaisilla joulumarkkinoilla, jotka ovat yksi monista Berliinissä järjestettävistä joulumarkkinoista. Tarjolla oli kaikkea lakkahillosta villasukkiin ja tuotteet olivat aivan hävyttömän kalliita! Ostin kuitenkin ruisleipää ja joulusuklaata Irenelle.

Olen alkanut kaivata kummallisia ruokia, joita en taatusti kaipaisi Suomessa. Kuten maksalaatikkoa. Suomessa ostan Saarioisten maksalaatikon vain silloin kun on kamala nälkä, eikä kotona ole mitään syötävää. Toinen asia, jota kaipaan on tietysti ruisleipä. Suomessa syön ruisleipää usein, mutta se ei missään tapauksessa ole suosikkileipäni. Nyt kuitenkin kaipaan enemmän ruisleipää kuin kaurapuikuloita tai hiivaleipää (jotka ovat siis suosikkileipiäni). Outoa. Ja joulumarkkinoiden jälkeen aloin kaivata sinappia, koska näin sitä markkinoilla!

Yleisesti olen kuitenkin tyytyväinen Berliinin ruokatarjontaan. Lähikauppanani on nyt kaksi biomarkettia sekä Lidl. Bioruoka on täällä laadukasta, maukasta ja ennen kaikkea edullista, joten ostan sitä usein. Hankin jopa kanta-asiakaskortin toiseen biokauppaan. En tosin ole varma, onko siitä mitään hyötyä... Viime viikolla rohkaistuin myös ostamaan biokosmetiikkaa ripsivärin muodossa ja olen tuotteeseen erittäin tyytyväinen.

Pyörimistä

Tänään aamulla sain pyöräkorjaamosta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin pyöräni olevan kunnossa. Olin jo muutenkin myöhässä koulusta, joten ajattelin, että pieni lisämyöhästyminen ei haittaa mitään ja menin heti noutamaan pyörä(ni). Pyörä ei ole siis minun, vaan Irenen (tai Irenen kaverin?), mutta saan käyttää sitä. Takarengas oli siis rikki, joten vein sen huoltoon. Ostin pyörään myös etu- ja takavalon sekä korin ja uuden kellon. Lähdin samantien pyöräilemään yliopistolle ja uskalsin jopa viedä pyörän metroon.

Yliopistolla pyöriteltiin kirjastoprojektia, joka on aivan uskomattoman hankala. Kuinka vaikeaa on tehdä rakennussuunnittelua neljän hengen ryhmätyönä! Jokaisella on tuhat ideaa ja aina on jokin asia, mistä ollaan eri mieltä. Tosin tänään projekti lähti vihdoinkin pyörimään, sillä löysimme viimein konseptin, joka miellyttää kaikkia. Huomenna meillä on iltapäivällä ohjausaika, jolloin voimme pyöritellä sunnitelmia assareiden kanssa.

Alkuviikosta Berliiniin tuli yllätysvieraita Suomesta ja eilen illalla pyörittiin Hackescher Marktilla. Käytiin Cafe Cinemassa maistelemassa apfelbieriä, joka on siis olutta ja omenamehua. Nam. Eksyin ensimmäistä kertaa Cafe Cinemaan vahingossa, kun Janin kanssa pyörimme haeskelemassa mukavaa pubia. Huomenna haluaisin käydä pyörähtämässä Erasmusbileissä Kino Internationalissa tai jollain muulla klubilla. Toivottavasti pojat jaksavat lähteä mukaan, kun he ovat ilmeisesti pyörineet joka yö jossain.

Ehkä kuitenkin pyörähdän tästä jo nukkumaan, että jaksan huomenna pyöriä. Eikä pitäis kirjottaa blogia, jos ei oo oikeesti mitään asiaa! Tätäkin tekstiä pyörittelin tässä tunnin, enkä saanut aikaiseksi kuin muka-hauskan sanaleikin pyörimisestä. Voisin pyörtyä.

bella Italia

Olin muutaman päivän Venetsiassa exculla, joka liittyi erääseen taidekurssiin. Matka oli mukava ja Venetsia oli kaunis, mutta kallis kaupunki.

Italialaiseen järjestelmällisyyteen ja asioiden huolelliseen hoitamiseen pääsimme tutustumaan heti ensimmäisinä päivinä, kun hotellista varatut 13 nukkumapaikkaa paljastuivat kymmeneksi nukkumapaikaksi ja samasta hotellista varatut 13 polkupyörää olivat muuttuneet neljäksi polkupyöräksi. Asiat saatiin kuitenkin jotenkin järjestymään. Onneksi ryhmässämme oli kielitaitoisia ihmisiä, sillä hotellin henkilökunta puhui sujuvasti italiaa, ranskaa ja venäjää, mutta ei yhtään englantia tai saksaa.

Taidekurssimme teema keskittyi Lidon saarelle, jossa järjestetään vuosittain kuuluisat elokuvafestivaalit. Muun osan vuodesta, jolloin turistit ja festivaalit eivät pyöri saarella, paikka on melko hiljainen ja autio ja monet rakennukset ja hotellit ovat suljettuina talvikauden. Olimme kiinnostuneita juuri tästä talvikaudesta ja mitä tapahtuu silloin, kun saarella ei ole ketään. Pääsimme opastetulle kierrokselle Palazzo del Cinemaan ja Casinolle, johon festivaalien aikaan on pääsy vain kutsuvierailla ja joka on talvikauden suljettuna. Rakennukset olivat hienoja ja ylellisiä, mutta hyvin ali-käytettyjä, sillä talviaikaan siellä järjestetään vain joitakin satunnaisia konferesseja. Vierailimme myös Grand Hotel Excelsiorissa, joka majoittaa pääasiassa rikkaita ja kuuluisia ja joka on Cineman ja Casinon tapaan auki vain kesällä.


Kävimme myös käytöstä poistetulla sairaala-alueella (Ospedale al Mare), joka oli kuin kaupunki kaupungissa teattereineen ja kirkkoineen. Sairaala-alueella majailee nykyään kodittomia ihmisiä ja oppaanamme olleet kaksi paikallista naista olivat kauhuissaan alueelle menemisestä. He olivat pyytäneet lisävahvistuksesi mukaan kaksi poliisia, sillä alueella majailevat kodittomat saattavat ilmeisesti olla vaarallisia. Emme nähneet ketään, mutta monissa rakennuksissa oli oleskelun merkkejä. Pieni osa alueesta on edelleen sairaalakäytössä ja "pääkadulla" kulki paljon autoja ja ambulansseja.

Ilmeisesti olen myös jonkin verran kotiutunut Berliiniin, sillä eilen matkalta palatessani koin palaavani kotiin. Aiemmin matkoilta palatessani olen vain yksinkertaisesti vaihtanut kaupunkia, eikä kotiinpaluun fiilistä ole tullut. Tänään kotoisaa oloa vahvisti se, kun aamulla yliopistolla lähtiessäni kampaajani moikkasi minua kadulla. (Uskaltauduin tosiaan viime viikon perjantaina vihdoinkin käymään kampaajalla.) Odotan kaikesta huolimatta jo joulua ja Suomeen palaamista.

Opiskelua

Noni, opiskelut täällä Berliinissä ovat vihdoinkin alkaneet! Tai ainakin 1/3 opiskeluista.. Suunnitelmissani on käydä talvilukukauden aikana kolme kurssia: yksi iso projektikurssi (14op), taidekurssi (6op) ja mielenkiintoiselta vaikuttavat yhdyskuntasuunnittelun luennot (2op). Näistä kursseista toistaiseksi vain projektikurssi on alkanut.

Kursseille ilmoittautuminen ja pääsy oli yllättävän vaikeaa. Kaikkiin projektikursseihin piti hakea lähettämällä portfolio tai motivaatiokirje tai muu vastaava dokumentti, jonka perusteella opiskelijat valittiin kurssille. Olin ilmeisen onnekas projektikurssille hakiessani, sillä minut valittiin kurssille portfolion perusteella, joten en joutunut jännittämään saanko kyseistä projektia vai jonkun toisen vai saanko yleensä mitään projektia. Taidekurssille jouduin lähettämään motivaatiokirjeen ja sen kohtalo selviää huomenna. Toivon todella pääseväni kurssille, sillä olen jo ostanut lentoliput kurssiin kuuluvaa Venetsian ekskursiota varten... ehkä olisi pitänyt mainita se myös motivaatiokirjeessä. Ekskursio on siis viikon päästä lauantaina, joten halusin ostaa liput vielä kun ne ovat kohtuullisen edullisia.



 Projektikurssi on supermielenkiintoinen! Tehtävänä on suunnitella kirjasto vanhalle käytöstä poistetulle Tempelhofin lentokentälle, joka toimii nykyisin puistona. Suunnitelma tehdään ryhmätyönä ja kävimme jo ryhmän kanssa tutustumassa paikkaan. Kurssi on alkanut heti vauhdilla. Tällä viikolla rakensimme koko kurssin opiskelijoiden (60kpl) kanssa valtavan pienoismallin alueesta. Ensi viikolla pitäisi olla valmiina kartta-analyysi paikasta. Analyysit esitellään muulle ryhmälle ja opettajille torstaina. Ryhmääni kuuluu kolme italialaista vaihto-opiskelijaa. Olisi ollut mielenkiintoista työskennellä saksalaisten opiskelijoiden kanssa, mutta koin jotenkin vaikeaksi tutustua heihin. Kaikilla tuntui olevan omat kaveripiirit ja ryhmät heti valmiina, joten oli helpompaa lyöttäytyä yhteen muiden vaihtareiden kanssa. Toivon kuitenkin tutustuvani ainakin taidekurssilla saksalaisiinkin opiskelijoihin.

Muutama sana muutosta

Nyt on kyllä pakko hehkuttaa tätä uutta kämppää... Eli tässä muutamia valokuvia.

Muutostakin on pakko kertoa, sen verran hirveetä se oli. Muuttohan on aina ihan kauheeta, mutta jotenkin ajattelin, että tällä kertaa se olisi ehkä helpompaa. No, ei ollu. En halua kertoa kaikki tuskaisia yksityiskohtia, mutta suurin epätoivon hetki täytyy mainita.

Menin Ikeaan ostamaan petauspatjaa ja peittoa. Katsoin etukäteen netistä, että patjapakkauksen koko on 90x60x50 cm (tai jotain sinne päin) ja paino 8kg. Ajattelin, että patja olisi rullattu siistiksi ja näppärän kokoiseksi ja jotenkin vielä kuvittelin sen mahtuvan Ikean siniseen kassiin. Ja paino 8 kiloa, eihän se nyt niin paljoa ole. Kyllä sen verran jaksaa kantaa, vaikka matka Ikeasta kotiin kestäisikin melkein tunnin ja joutuisin käyttämään kolmea eri ratikkaa.

No, siinä vaiheessa kun olin maksanut patjan ja menin hakemaan sitä noutopisteestä, johon se tuotiin kohtuullisen isoilla kärryillä, olin ehkä hieman huolestunut. Kun tajusin, että patja ei todellakaan ole rullalla, eikä se todellakaan mahdu Ikean siniseen kassiin ja se todellakin painaa enemmän kuin 8 kiloa, olin jo melko epätoivoinen. Ja kun ajattelin matkaa takaisin kotiin kolmella, melko täydellä ratikalla ja laittoman jyrkkiä portaita neljänteen kerrokseen, olin jo aika hysteerinen. Lisäksi mukaani oli tarttunut peitto, tyyny, torkkupeitto ja lakana.

Jotenkin selviydyin, lihakset ovat jumissa ja liikuntaa tuli enemmän kuin tarpeeksi. Nyt voin mennä hyvillä mielin nukkumaan ja ajatella iloisena kaikkia niitä tavaroita, jotka ovat yhä vanhassa asunnossani ja odottavat kuljetusta tänne neljänteen kerrokseen niitä ihania portaita pitkin. Joku päivä mittaan nousun ja etenemän, enkä ikinä ikinä suunnittele mihinkään sellaisia portaita.

ovidetalji

klein aber fein

näkymä olohuoneen ikkunasta

Ikävää vai ihanaa syksyä

Berliiniinkin tuli syksy sillä välin kun käväisin Bremenissä. Ja sain samalla reissulla syysflunssan! Oli ihana nähdä Jania pitkästä aikaa. Vaikka jutellaankin melkein joka päivä skypessä, on silti jotenkin ikävä. Nyt kun syksy on virallisesti alkanut, tekee mieli ostaa villapaitoja ja myssyjä ja sytyttää kynttilöitä ja juoda glögiä ja lukea kirjaa peiton alla... Kyllä vuodenaikojen vaihtelu on mukavaa. Odotan jo Berliinin talvea, koska se on varmasti erilainen kuin Tampereella. Suomessa syksyn tullessa kaikki tapahtumat vähenevät ja ihmiset vetäytyvät talviunille, mutta täällä meininki jatkuu samanlaisena (ainakin toistaiseksi). Huomenna alkaa Festival of Lights, joka kestää pari viikkoa. Monet Berliinin nähtävyydet on valaistu psykedeelisillä valoilla ja täällä järjestetään erilaisia Lightseeing -kiertoajeluita. Ajattelin viikonloppuna käydä kunnolla valokuvaamassa jalustan kanssa. Ehkä saan seuraa toisista arkkitehtiopiskelijoista. Vaikuttaa siltä, että kaikki harrastavat valokuvausta.

Lisäksi syksyä piristää muutto uuteen asuntoon! Irene lähetti viestin, haluanko muuttaa jo huomenna. Taidan kuitenkin potea flunssan ensiksi pois täällä vanhassa asunnossa ja muuttaa sitten terveenä. Luvassa on myös reissu Ikeaan, koska tarvitsen petauspatjan sekä peiton. Haluaisin myös ostaa pienen hyllykön/laatikoston, mutta taidan ostaa sen käytettynä.

Berliinissä on paljon kodittomia ihmisiä ja monet heistä myyvät sanomalehtiä kadulla. Osa lehtimyyntirahoista menee kodittomille myyjille, joten ostin erään lehden (Motz). Lehti oli oikeasti mielenkiintoinen ja teksti oli sopivan helppoa lukea, joten ymmärsin melkein kaiken. Luin samaisesta lehdestä kirpputorista, jonne voi lahjoittaa huonekaluja/vaatteita/astioita yms. ja tavaroiden myynnistä saatavasti tuotosta osa menee kodittomien auttamiseen. Ajattelin käväistä kirpputorilla katsomassa, jos sieltä löytyisi sopiva laatikosto uuteen huoneeseeni. Ajattelin myös lahjoittaa ylimääräiset tavarani vaihtovuoden jälkeen kirpputorille. Lehtien ostaminen ja kirpputorilla käynti ovat mielestäni parempi tapa auttaa kodittomia kun rahan antaminen.

Ystävä

Sain asunnon ja kaupanpäälle ystävän ja polkupyörän. Aika hyvä diili. Muutan siis marraskuun alussa kahden henkilön WG -asuntoon, joka sijaitsee melko lähellä Alexsanderplatzia Prenzlauer Bergin kaupunginosassa (kartta). Kumma juttu, kuinka sitä vaan tulee joidenkin ihmisten kanssa paremmin toimeen kuin toisten. Vaikka on eri kieli, kulttuuri, tausta, ammatti ja elämäntilanne, on silti jotain yhteistä. Ja sen huomaa heti. Siis kenen kanssa tulee toimeen ja kenen ei.

Tänään Berliinissä alkaa pileet, jotka kestää maanantai-iltaan saakka. Maanantai on pyhäpäivä ja juhlan aiheena on yksi ja yhtenäinen Saksa. Sää on mahtava koko viikonlopun ja tänään illalla menen Ingridin ja Ingrin (Norjasta) tupareihin. Haluaisin viedä lahjaksi ruisleipää ja suolaa, mutta täytyy varmaan tyytyä johonkin muuhun leipään, sillä ruisleipää en ole vielä löytänyt.

Ensi viikolla matkustan Bremeniin junalla ja Jani tulee sinne Suomesta lentokoneella. Kiitos Ryanair halvoista lennoista. Berliini on ihana ja tähän loppuun vielä käsittämättömän upea video.

Kööpenhamina

Jaa, was soll ich sagen? Liian monta rakennusta liian lyhyessä ajassa ja arkkitehtuuria nähtiin ainakin kahden viikon edestä, joten Kööpenhamina kaipaa hieman sulattelua. Kaupunki oli kaunis, puhdas, hiljainen ja rauhallinen verrattuna Berliiniin. Matka oli mahtava ja näin varmasti paljon sellaista, mitä ei olisi itse koskaan osannut katsoa. Olin matkalla siis Kaisan + Kaisan työkavereiden kanssa, jotka oli supermukavia. Kaisakin oli ihan kiva. Ehkä kuvat kertovat tästäkin matkasta enemmän kun tuhat sanaa, mutta yritän silti selittää.












Kävimme perjantaina Ørestadin alueella, jossa on paljon mielenkiintoista ja uutta rakentamista. Vierailimme mm. lukiossa, jossa ei ollut lainkaan normaaleja luokkahuoneita, vaan kaikki oli avointa tilaa, jota voitiin jakaa tarpeen mukaan siirreltävillä väliseinillä. Lukio oli oppaan mukaan yksi suosituimmista lukioista Kööpenhaminassa. Vierailimme koulussa iltapäivällä, jolloin kaikki opiskelijat olivat jo lähteneet kotiin. Olisin halunnut nähdä kuinka "luokaton lukio" toimii käytännössä, sillä en voi uskoa, etteikö äänieristyksen kanssa olisi ongelmia...

Näin myös uutta asuntoarkkitehtuuria. Tunnelmat 8-TALLETin "kadulla" kävellessä olivat suoraan sanottuna epärealistiset. Olin melkein varma, että olin joutunut jonkun ArchiCad-malliin sisälle, ja kävelin nyt tietokonemaailmassa. Vaikutelmaa korosti myös se, että taivaalla leijui pelkästään täydellisiä pilviä ja aurinko paistoi pilvien lomasta yhtä täydellisesti kuin visualisoinneissa.

Lisää samankaltaisia tunnelmia koin seuraavana päivänä, kun olimme katsomassa 50-luvulla rakennettua asuinaluetta. Rakennukset olivat kaikki täsmälleen samanlaisia, jokainen pensas oli leikattu viivotinta apuna käyttäen täsmälleen samanlaiseksi, eikä missään näkynyt mitään elonmerkkejä. Alue oli oikeastaan hieman pelottava, koska tuntui siltä, että kaikki ihmiset olivat hävinneet koko maailmasta ja jäljellä olivat enää rakennukset...

(ihmiset kuvassa ovat arkkitehteja, oikeista ihmisistä ei näkynyt jälkeäkään)

Kävimme myös Louisianassa (modernin taiteen museo). Museo oli mielenkiintoinen ja hyvin erilainen kuin mikään aiemmista museokokemuksista. Louisiana oli kaikkea muuta kuin pölyinen halli täynnä tylsiä taideteoksia. Museossa oli elämää! Käytävillä juoksenteli lapsia muovailuvahan kanssa, ihmiset söivät eväitään pihalla ja moniin näyttelyesineisiin sai (ja piti) koskea. Kaikkien Kööpenhaminaan matkaavien tulee ehdottomasti vierailla Louisianassa. Museon kauneuden ja erikoisuuden tajusi vasta jälkeen päin, ja rakennus sopeutui ja sulautui paikkaan niin hyvin, ettei sen olemassa oloa edes tajunnut. Tällaista arkkitehtuurin pitäisikin olla.

Asumista

Olin eilen Pasta partyissa, jotka järjestettiin yliopiston lähellä olevassa opiskelija-asuntolassa. Asuntolassa asuu monia vaihto-opiskelijoita tai asuntola saattaa jopa olla pelkästään vaihto-opiskelijoille, en ole varma. Täytyy myöntää, että menin juhliin osittain myös siksi, että olin kiinnostunut millainen asuntola oikein on. Jos olisin hakenut asuntoa yliopiston kautta, asuisin nyt luultavasti juurikin tuolla eilisessä pilepaikassa. No, onneksi en hakenut.

Pileet olivat hauskat, pasta oli hyvää ja porukkaa riitti, mutta jos joutuisin asumaan siellä, olisin luultavasti hyvin kiukkuinen. Vaikka yksinasuminen on ollut t o d e l l a yksinäistä, varsinkin alussa, ja jatkuva asunnon etsiminen aiheuttaa stressiä, olen silti eilisten pileiden jälkeen varsin tyytyväinen asumistilanteeseeni. Pasta partyissa oli joukko libanonilaisia poikia, jotka soittivat rumpua, tanssivat ja polttivat vesipiippua sisällä. Meteli (ja savu) oli niin kova, että melkein kaikki menivät ulos parvekkeelle juttelemaan, koska sisällä ei pystynyt olemaan. Toivottavasti kukaan asuntolassa asuva ei halunnut nukkua. Asuntolan keittiö ja ruokailutila, jossa pileet pääasiassa olivat, eivät olleet sieltä siisteimmästä päästä ja sen verran mitä näin jääkaapin sisällöstä, niin... no, onneksi en asu siellä. Vessassa en uskaltanut käydä.

Välillä, kun asunnon etsintä on tuntunut epätoivoiselta ja olen lähettänyt noin miljoona hakemusta, joista yhteen on vastattu, olen toivonut, että olisin vain hakenut yliopiston tarjoamaa asuntoa. Nyt onneksi tilanne näyttää vähän valoisammalta. Kävin viime viikolla katsomassa todella mukavaa kahden hengen WG asuntoa, jossa toinen asukas on espanjalainen tyttö (Irene). Hän on asunut nyt vuoden Berliinissä ja hakee matkailualan töitä. Tulimme todella hyvin toimeen ja juttelimme melkein tunnin verran (englanniksi). Asunto oli todella viehättävä "altbau" ja sijainti superhyvä. Huone oli tosin melko pieni vuokraan nähden (330e/kk), eikä siellä ollut ollenkaan sänkyä, vain pelkkä patja. Toivon silti, että saan asunnon. Tänään Irene lähetti facebookissa viestin, että olen toistaiseksi paras hakija asuntoon, mutta hän ilmoittaa lopullisen päätöksen lokakuun alkuun mennessä. Siihen asti aion edelleen lähetellä hakemuksia, vaikka se on turhauttavaa ja stressaavaa ja olen todella kyllästynyt asunnon etsintään.

Kävimme taas tänään Mauerparkissa, vaikka sää oli sateinen. Nyt kamera oli mukana, joten tässä pari kuvaa.

Valokuvausta

 1/100, F14 klo 18.53

 2.5, F4.5 klo 20.42

30, F4.8 klo 20.48

Näkymä asuntoni ikkunasta. Kokeilin viimeisessä kuvassa vähän pidempää suljinaikaa...